Tietoa meistä

Yhdistyksemme on perustettu 25.11.1948 Alavuden Aseman kansakoululla. Alavuden martoilla on ollut monenlaista toimintaa vuosikymmenien aikana. Kurssitoiminta on ollut hyvin vilkasta 1940-1950-luvuilla lähtien. Kurssiaiheet ovat olleet enimmäkseen kotitalouteen ja puutarhanhoitoon liittyviä. Kirkon ja hautausmaan koristelusta ja hoidosta on huolehdittu 1950-luvulta lähtien vuoteen 1985 saakka. Kangaspuut ja nypläystarvikkeita hankittiin 1950-luvun lopulla.  Kudontatupa vuokrattiin vuonna1980 Rantakodosta. Se oli ahkerassa käytössä noin vuosikymmenen. Kahvitustoiminta alkoi 1960-luvulla. Kahvituksia ja kestityksiä on ollut mm. häissä, hautajaisissa, hiihtokisoissa, harjakaisissa, verenluovutuksissa, ja kutsunnoissakin. Nykyisin kahvitukset ovat itsenäisyyspäivänjuhlassa ja kaupoissa ja pankissa. Karjalanpiirakkatalkoita on ollut useita vuosien saatossa. Marjapensaita istutettiin päiväkotien pihoihin 2018.  Myös sieni- ja luonnonyrttitietoutta on jaettu martoille.

Nykyisin toimintamme teemoina ovat marttojen hyvinvointi, käsityöt, luontoaiheet, kotitalous. Osallistumme myös marttaliiton valtakunnallisiin tempauksiin mahdollisuuksien mukaan. Kokoonnumme yleensä kerran kuukaudessa. Kokoontumispaikka vaihtelee, kuitenkin yleensä Alavuden keskustassa. Alavuden marttojen toimintaan voit tulla mukaan liittymällä jäseneksi, ja osallistua jäsentoimintaan tai liittymällä kannatusjäseneksi).